Kyläviesti ti 21.3.23 klo 18.00

Toinen perinteinen hiintotapahtuma on Kyläviesti. Alunperin on kisattu jo 70-luvulta lähtien Anjalan kylien välisestä mestaruudesta.
Kyläviestiä on tänä vuonna uudistettu niin, että se on 4 osuuksinen hiihtokisa, jossa on 2 perinteisen ja 2 vapaan tyylin osuutta, matkat on 1,5 km. Alle 12v ja yli 70v saavat hiihtää 800m.
Joukkueen kotipaikkaa ei ole määritelty eikä joukkueen kokonpanossa ole ikä eikä muitakaan rajoituksia. Esim. koko perhe yhdessä joukkueessa tai kaveriporukka, tiimi.
Hienoa olisi jos joukkue olisi kasattu oman asuinalueen hiihtäjistä. Voittajajoukkueita on vuosien varrelta ollut esim. Paaranmäki, Korvenkylä, Junkkari, Rinnekaari, Kaukasuo.
Ilmoittautuneet joukkueet ja hiihtojärjestykset (tilanne 21.3.23).

Lauri mukana nuorten SM-kilpailuissa Pyhäjärvellä viikonloppuna

M17 sarjassa hiihtävä Lauri Mattila oli mukana viikonloppuna 24.-26.2.23 Pyhäjärven Pohdin järjestämissä Nuorten SM-kilpailuissa Pyhäjärvellä.
Lauri osallistui lauantaina 25.2. M18 sarjan sprintteihin, sijoitus 42 . Sunnuntaina 26.2. kisattiin M17 vapaan 20 km yhteislähdön kisa, jossa Lauri sijoittui hienosti 15.
”…kisat ei menneet ihan niinkuin oli odotus, harmittaa vähän lauantain sprinteissä putoaminen eristä.
Sunnuntain kisa piti olla viikonlopun päämatka, mutta hiihto ei oikein kulkenut, harmittelee Lauri viikonlopun kisoista…”
Laurin tavoite on vielä parin viikon päässä hiihdettävissä SM-kisoissa Valkeakoskella. Toivotaan, että Lauri saa kunnon vielä kohdilleen ja hiihdon kulkemaan tuleviin kisoihin.
Viikonlopun kisoista katsottavissa YouTube -lähteykset ja tulokset järjestävän seuran sivuilta.

https://www.pohtiskiteam.fi/www/

Tervetuloa Hippo-hiihtoihin!

Perinteiset Hippo-hiihdot järjestetään jälleen Anjalassa ja Valkealassa. Sarjoja on 12-vuotiaille ja nuoremmille tytöille sekä pojille ja jokainen voi valita itselle sopivan hiihtotyylin.

Anjalan urheilukentällä keskiviikkona 8.3. klo 17.30 alkaen, ilmoittautuminen on päättynyt.

Molemmilla paikkakunnilla kilpailunumeroiden jako aloitetaan klo 17.00.


HIPPOHIIHTOJEN LÄHTÖLISTA

HIPPOHIIHTOJEN LIVE-TULOKSET

Sarjat ja hiihdettävät matkat:

  • 2019 syntyneet ja nuoremmat  noin 100 m
  • 2017-2018 syntyneet  200-300 m
  • 2015-2016 syntyneet  400-500 m
  • 2013-2014 syntyneet  800-1 000 m
  • 2011-2012 syntyneet  noin 1,5 km

Tytöt ja pojat hiihtävät omissa sarjoissaan ja jokainen voi valita itselleen sopivan hiihtotyylin. Kaikki osallistujat saavat osallistumismitalin ja kuumaa mehua maalialueella. Lisäksi jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan. Palkintojenjaot suoritetaan hiihtojen lomassa sitä mukaan, kun tulokset valmistuvat.

Molemmilla paikkakunnilla kisakansaa palvelee yhteistyökumppanin kioski.

Seuran avoimet Mestaruuskilpailut, P su 19.2.23 klo 11.00.


Tulokset kisoista:

SARJAT JA MATKAT
1 kierros = 2,3 km

● MN6 600m
● MN8 800m
● MN10 1,5 km
● MN12 2,3 km (1 kierros)
● N14 2,3 km (1 kierros)
● M14 4,6 km (2 kierrosta)
● N16 4,6 km (2 kierrosta)
● N18/NYL 6,9 km (3 kierrosta)
● N35- 4,6 km (2 kierrosta)
● M16 6,9 km (3 kierrosta)
● M18/MYL 9,2 km (4 kierrosta)
● M35-M40 9,2 km (4 kierrosta)
● M50- 4,6 km (2 kierrosta

3. avoimet Sarjahiihdot ti 14.2.23 klo 18.00

3. avoimet Sarjahiihdot järjestettiin Ystävänpäivänä 14.2.23 klo 18.00 Anjalan tykkilumiladulla.

SARJAT JA MATKAT
1 kierros = 2,3 km

● MN6 600m
● MN8 800m
● MN10 1,5 km
● MN12 2,3 km (1 kierros)
● N14 2,3 km (1 kierros)
● M14 4,6 km (2 kierrosta)
● N16-N18 4,6 km (2 kierrosta)
● NYL 6,9 km (3 kierrosta)
● N35- 4,6 km (2 kierrosta)
● M16-M18 6,9 km (3 kierrosta)
● MYL 6,9 km (3 kierrosta)
● M35-M40 6,9 km (3 kierrosta)
● M50- 4,6 km (2 kierrosta

Kansalliset Valkealan hiihdot /Kymenlaakson piirinmestaruuskilpailut 29.1.23

Valkealassa Harjunmäellä kisattiin perinteisellä tyylillä Kymenlaakson piirinmestaruuksista sekä kansallisen kisassa su 29.1.2023.
Liitolta mukana oli
– N16 4,5km Sara Suhonen 3. (4. kansalliset)
– M65 9km Veikko Purho 1. (1. kansalliset)
– M70 9km Markku Myllylä 1. (4. kansalliset)
– M40 13,5km Ari Mikkelä 1. (1. kansalliset)
– M55 13,5km Jari Mikkelä 1. (1. kansalliset)

Tulokset löytyvät täältä:
https://jarmobalk.fi/tupa/index.html

Ari Mikkelä M40
Markku Myllylä M70

Vantaan hiihdot 14.1.23

Vantaan FIS hiihdot, Aluemestaruushiihdot sekä 41. Kansalliset hiihdot V

Vantaan Hakunilassa hiihdettiin la 14.1.2023 varsin vetisessä kelissä.
Kaatosateessa oli nelisensataa hiihtäjää mukana kisaamassa FIS-pisteistä, aluemestaruuksista sekä kansallisen kisassa.
Liitolta oli vahva edustus mukana:
– N10 1,2km 5. Hilda Lavonen (kuva)
– MYL 10km 14. Santtu Nyman
– NYL 10km 8. Sari Vääränen
– M17 10km 3. Lauri Mattila
– M35 10km 2. Tommi Lavonen
– M55 4km 2. Mika Sistonen
– M65 4km 2. Jarmo Mäkelä

Tarkemmat tulokset järjestävän seuran Vantaan Hiihtoseuran sivuilta:
https://kilpailut.vhs.fi/

Talven 2023 hiihtoja Anjalan laduilla

Hiihtokausi on nyt parhaimmillaan helmi-maaliskuun laduilla. Anjalassa onkin loistavat mahdollisuudet siihen. Tykkilumilatu on ollut loistavassa kunnossa marraskuusta lähtien. Valitettavasti haastava lumitilanne on vielä toistaiseksi estänyt muitten latujen tekoa, mutta heti kun lumitilanne on sopiva niin latuja ajetaan myös muualle Anjalaan.


– Seuraavat 3. avoimet Sarjahiihdot järjestetään Ystävänpäivänä 14.2.23 klo 18.00 Anjalan tykkilumiladulla. Tyyli on vapaa ja kaikki sarjat löytyvät. Ilmoittautumiset Terhille 13.2. klo 18 mennessä p. 0405178701. Viestiin nimi ja sarja (seura).


– Heti perään viikonloppuna kisataan seuran mestaruuksista. Su 19.2.23 klo 11.00 avoimet Seuran Mestaruuskisat perinteisellä tyylillä tykkilumiladulla. Kaikki sarjat. Ilmoittautumiset näihin Terhille la 18.3. klo 18 mennessä p. 0405178701, Viestiin nimi ja sarja (seura).


– Hippo-hiihdot kisataan taas Anjalassa. Kymenlaakson osuuspankin järjestämät kisat pidetään ke 8.3.23 klo 17.30. Näihin ilmoittautuminen Osuuspankin sivujen kautta. Kisakahvio palvelee kisaajia ja katsojia.


– Perinteinen 24H hiihto starttaa pe 17.3. klo 12.00 Anjalan kentältä. Vuorokauden aikana kierretään tykkilumilatua ympäri, joko yksin tai joukkueena. Kisa päättyy la 18.3. klo 12.00.
Ilmoittautumiset 24H hiihtoon sähköpostiin anjalanliitto@gmail.com. Kisakahvio palvelee katsojia sekä kisaajia.


– Toinen perinteinen hiintotapahtuma on Kyläviesti. Alunperin on kisattu jo 70-luvulta lähtien Anjalan kylien välisestä mestaruudesta.
Kyläviestiä on tänä vuonna uudistettu niin, että se on 4 osuuksinen hiihtokisa, jossa on 2 perinteisen ja 2 vapaan tyylin osuutta, matkat on 1,5 km. Joukkueen kotipaikkaa ei ole määritelty eikä joukkueen kokonpanossa ole ikä eikä muitakaan rajoituksia. Esim. koko perhe yhdessä joukkueessa tai kaveriporukka, tiimi.
Hienoa olisi jos joukkue olisi kasattu oman asuinalueen hiihtäjistä. Voittajajoukkueita on vuosien varrelta ollut esim. Paaranmäki, Korvenkylä, Junkkari, Rinnekaari, Kaukasuo.
Kyläviesti hiihdetään ti 21.3.23 klo 18.00 tykkilumiladulla. Ilmoittautumiset Terhille su 19.3.23 klo 18 mennessä.
Viestiin joukkueen nimi, kylä, hiihtojärjestys, yhteyshenkilö.

– 2. seuran Mestaruushiihdot, Pitkät matkat hiihdetään su 2.4. klo 9.00 vapaalla tyylillä tykkilumiladulla. Kaikki sarjat. Ilmoittautumiset la 1.4. klo 18 mennessä Terhille viestillä p. 0405178701. Viestiin nimi, sarja (seura)


– Talven Laturetki on vielä vaiheessa, koska Junkkarinjärven ylitys on jokatalvinen ongelma. Eikä luntakaan ole vielä riittävästi metsissä ja pelloilla jotta latua pääsisi ajamaan. Mutta heti kun sää sallivat latua ajetaan. Tästä tarkempaa tietoa myöhemmin.

– Vappuhiihdot hiihdetään vapunpäivänä 1.5.23 klo 10. Lumitilanne? joko suksilla tai rullilla.
– Talven hiihtokausi paketoidaan päättäjäisiin to 27.4. klo 18.00 Anjalan urheilutalolla.

Korven kuntolaatikolla kävi yli 500 kuntoilijaa

Perinteiset kuntolaatikot ovat vielä Anjalan alueella käytössä. Korvenkylässä Kärritien varrella sijaitsevalla Korven laatikolla kävi viime vuonna yli 500 kirjattua kuntoilijaa. Kaikkien nimensä vihkoon laittaneitten kesken arvotaan vuosittain tuotepalkintoja. Viime vuonna 2022 kävijöitten kesken arvottiin kahvipaketit.
Voittajat 2022:
– Raili Heikkilä
– Eerik Sihvola
– Seppo Koskiranta
– Matti Isometsälä
– Jaakko Vierula
– Juhani Turkki
– Vuokko Suutari
– Soile Sihvola
– Laura Isometsälä
– Keijo Mikkelä
Paljon onnea voittajille!

Korven laatikko sijaitsee Kärritien varrella Korvenkylässä.

XXVII 24H Hiihto 17.-18.3.2023

XXVII
24H HIIHTO
17.-18.3.2023
Anjalan tykkilumiladulla 

Urheilijantie 3, 46910 Anjala 

Perinteinen 24H hiihto päästään hiihtämään Anjalan tykkilumiladulla tänäkin vuonna.
Järjestyksessään jo 27. kerran järjestettävä hiihtotapahtuma starttaa pe 17.3. klo 12.00 ja päättyy la 18.3. klo 12.00.

  • Vuorokauden aikana hiihdetään 2,3 km lenkkiä vapaalla tyylillä myös perinteisen latu.
  • Eniten kilometrejä 24h aikana hiihtänyt joukkue voittaa. Lisäksi kolme eniten kilometrejä 24h aikana hiihtäneet palkitaan. 
  • Hiihdon aikana palvelee kisaravintola urheilukentällä sekä urheilutalo käytössä hiihtäjille.
  • Hiihdon järjestelyistä vastaa Anjalan Liitto ry.  
  • Hiihtäjiä ei ole vakuutettu järjestäjien puolesta.

Live ajanottoseuranta löytyy koko kisan ajan tästä linkistä:
LIVESEURANTA

Ilmoittatuneet joukkueet ja yksinhiihtäjät
(tilanne 15.3.23)

Joukkueet 2023:
– Kouvolan Kaupunki
– Team Aquila
– Team Töyrästie
– TonniKeijut
– Kiviaines Team 1
– Kiviaines Team 2
– Kilometritehtailijat
– Puu ja Kaato Ky
– JPS-75
– PPP-97
– Team Suksijat
– Kouvolan Soutajat
– Team Muh-Kor

Yksinhiihtäjät 2023:
– Tuija Rantalainen
– Pekka Aaltonen
– Katri Ervasti
– Elina Ahvonen
– Anne Rauhamäki
– Roger Olenius
– Marjo Tossavainen
– Tuomo Säkkinen
– Jenna Österberg
– Teemu Huusko
– Aku-Pekka Mölsä
– Pertti Vehkavuori
– Simo Peri
– Mikko Inkeroinen
– Heikki Tonteri