Anjalan Liiton Hiihtokoulu palkittiin Kymenlaakson Urheilugaalassa 30.1.2026

Anjalan Liiton Hiihtokoulu palkittiin Kymenlaakson Urheilugaalassa 30.1.2026

🏆

 Vuoden 2025 nuorisourheiluseurana palkittiin Anjalan Liiton hiihtokoulu

Ilmainen lasten hiihtokoulu 5-16 vuotiaille. Hiihtokoulussa on kävijöitä kauden aikana n.50 ja keskimäärin n.25 lasta on tunnin kestävässä hiihtokoulussa kerran viikossa läsnä. 

Lapset aloittavat lokakuussa hiihtokauden sauvakävellen otsalamppujen kanssa ennen siirtymistä ensilumen ladulle. 
Hiihtokoulussa edetään tasoryhmien mukaan. Motoristen taitojen lisäksi ryhmässä opitaan sosiaalisia taitoja.

Yhteisöllisyys ja yhdessäolo on tärkeä kokemus! Halu kasvattaa junioreille kulttuuria, jossa kokoonnutaan liikkumaan yhdessä kannustaen samalla eri lajeihin ja monipuolisuuteen. Hiihtokoulu on turvallinen paikka kehittyä, kasvaa, leikkiä ja harjoitella.

Osa hiihtokoululaisista kilpailee aktiivisesti mm. sarjahiihdoissa ja kiertäen muita kilpailuja ja osa nauttii hiihtokoulussa mukanaolosta ilman kilpailemista.

Palkintoa vastaanottamassa: Anjalan Liiton hiihtojaoston puheenjohtaja Terhi Koskela, hiihtokoulun vastuuvetäjä Henna Pylvänäinen ja ohjaaja Hanna Kemppainen.

  • Lisää kuvia ja kaikki palkitut palkintoperusteluineen löytyy Kymenlaakson Liikunnan sivuilta:
    Palkitut
admin

Kommentointi on suljettu.